Lajiutuminen torppaa evoluutioteorian

KOKEELLINEN LUONNONTIEDE

• Luonnontiede käsittelee asioita ja tapahtumia, jotka ovat periaatteessa aina todennettavissa eli toistettavissa ja jotka ovat riippumattomia havainnoitsijasta. Havainnot ja kokeet ovat kaiken luonnontieteellisen työn perusta.

• Suurin osa tieteen tekemisestä keskittyy kausaalisten riippuvaisuussuhteiden (syy-seuraussuhteiden) osoittamiseen.

• Koetulosten etsintää ohjaa yleensä jokin ennalta hyväksytty teoria. Tutkija seuraa tutkimuksessaan tiettya ideaa, etsii tukea oletukselle tai pyrkii testaamaan hypoteesia.

• Luonnontiede käsittelee nykyhetkessä tapahtuvia asioita ja nykymaailman rakenteita. Sitä ei voida käyttää historiallisten asioiden tutkimiseen. Elollisten olentojen historiaa ei ole mahdollista tarkastella suorilla havainnoilla tai kokeellisilla analyysimenetelmillä.

• Tietoa elämän historiasta voi saada vain historiallisten dokumenttien kautta.

• On mahdollista tutkia empiirisesti niitä mekanismeja ja tapahtumia, joiden oletetaan aiheuttaneen eliöiden kehittymisen.

• Usein samasta koetulosten joukosta on mahdollista tehdä erilaisia johtopäätöksiä ja päätyä erilaisiin hypoteeseihin, jotka voivat olla toistensa kanssa ristiriidassa.

Kokeellisen luonnontieteen luonne ja rajat osoittavat sen että luonnontiedettä ei voida käyttää historiallisten asioiden tutkimiseen. Elollisten olentojen historiaa ei ole mahdollista tarkastella suorilla havainnoilla tai kokeellisilla analyysimenetelmillä. Koska luonnontiede käsittelee vain nykyhetkessä tapahtuvia asioita ja nykymaailman rakenteita niin tämän vuoksi mikään menneisyyttä käsittelevä teoria ei voi olla luonnontieteellinen.

Matti Leisola bioprosessitekniikan emeritusprofessori jolla on noin 40 vuoden kokemus kokeellisesta luonnontieteestä sanookin selventävästi: "Tieteen tehtävä on selittää miten luonto toimii ja muuntelee; ei esittää perustelemattomia väitteitä luonnon historiasta."

Koska kokeellinen luonnontiede ei voi todistaa elämän historiaa niin joudumme lähestymään kysymyksiä "mistä olemme tulleet ja miten" historiallisten dokumenttien kautta. Meillä on kaksi historiallista dokumenttia jotka muodostavat ne pää uskomusjärjestelmät joidenka kautta ihmiset selittävät menneisyyden ja joidenka kautta he pyrkivät tulkitsemaan nykyisyydessä olevaa todistusaineistoa. Raamattu (Jumalan sana) ja Lajien synty luonnollisen valinnan kautta (Charles Darwinin sana).  Raamattu ja lajien synty antavat toisistaan täysin poikkeavan kuvauksen sille miten olemme syntyneet. 

Raamatun mukaan Jumala loi lajit ja lajien synnyn mukaan ne ovat kehittyneet pitkässä ajassa yksinkertaisista lähtötekijöistä evoluution kautta. Kumpaakaan väitettä ei voi kokeellisen luonnontieteen metodein todistaa – koska tiede ei voi todistaa ja tutkia menneisyyttä. Oleellisin pointti on siis ymmärtää se että niin Raamatun luominen kuin lajien synnyn kehitysoppikin ovat kummatkin menneisyyttä käsitteleviä uskomusjärjestelmiä eivät tieteellisiä tosiasioita.

Tieteen keinoin on kuitenkin mahdollista tutkia empiirisesti niitä mekanismeja ja tapahtumia joiden oletetaan aiheuttaneen eliöiden kehittymisen. Voimme tieteen kautta tutkia sitä miten luonto toimii ja muuntelee ja sitten verrata ja katsoa sitä kumpi uskomusjärjestelmä – "luominen" vai "kehitysoppi" on johdonmukaisempi ja selitysvoimaisempi havaitulle luonnon muuntelulle. Niin kreationisteilla kuin evolutionisteillakin on täysin sama tieteellinen todistusaineisto (nykyisyys). Se mitä me voimme tehdä on verrata kumpi menneisyyttä käsittelevä uskomus vastaa johdonmukaisemmin tieteellistä todistusaineistoa nykyisyydessä.

 

KAKSI TEORIAA

Luomisteorian mukaan Jumala on luonut lajit lajiensa mukaan. Jumala loi alkuperäiset lajit ja nämä lajit lisääntyvät vain lajiensa mukaan. Luomisteorian pohjalta voimme ennustaa että alkuperäiset luodut lajit olivat geeniperimältään virheettömiä (sillä kuolema tuli maailmaan vasta syntiinlankeemuksen jälkeen) sekä ne sisälsivät todella suuren muuntelukapasiteetin – monimuotoisuuden sillä niillä tuli olla kyky levittäytyä ja täyttää maa Jumalan käskystä. Tämän vuoksi niissä tuli olla potentiaali sopeutua erilaisiin ympäristöolosuhteisiin.

Luomisteorian mukaan Jumala rakensi alussa alkuperäiset lajit. Täten luomisteorian pohjalta emme oleta enään näkevän uuden rakentamista ja voimme olettaa lajien lisääntyvän vain lajiensa mukaan. Raamatun "luotu laji" ei vastaa taksonomian biologista lajikäsitettä vaan perusryhmää (kind). Perusryhmästä ja luodusta lajista enemmän täällä. Luomisteorian pohjalta voimme ennustaa sen että lajiutumisen tulee tapahtua vain luotujen lajien eli perusryhmien sisällä. Tällöin toteutuu sana "lisääntyvät lajiensa mukaan".

Evoluutioteoria (darvinismi): Usko siihen että ohjaamattomat mekanistiset prosessit (sattumanvaraiset mutaatiot ja luonnonvalinta) selittävät kaikki erilaiset ja mutkikkaat elävät organismit. Viittaa merkittävien innovaatioiden ilmestymiseen tai uusien rakenteiden (kuten siivet) ohjaamattomaan kehitykseen. Teoria jonka mukaan kaikki nykyisin elävät organismit polveutuvat yhteisestä kantamuodosta. Evoluutioteoria viittaa makroevoluutioon – makroevoluutio (uuden rakentaminen): Laadullisesti uutta informaatiota edellyttävä uusien geenien, proteiinien, aineenvaihduntareittien, elimien, rakenteiden tai rakennesuunnitelmien synty. Makroevoluutiolla tarkoitetaan täysin uuden rakenteen tai ominaisuuden syntyä.

Vasta sitten kun on löytynyt mekanismi joka voi saada aikaan uusien rakenteiden syntymisen voidaan evoluutioteoriaa pitää johdonmukaisena. Muussa tapauksessa voidaan puolustaa näkemystä jonka mukaan maapallon historian aikana ei eliöissä ole tapahtunut suuria muutoksia (luomisteoria).

Kun nyt vertaamme kumpi näistä teorioista on johdonmukaisempi ja selitysvoimaisempi havaitulle tieteelliselle todistusaineistolle niin meidän on paras katsoa sitä mitä lajiutumisessa tapahtuu. Sillä mikäli luomisteoria on totta niin lajiutumisen tulee pysyä vain perusryhmien sisällä. Mikäli taas evoluutioteoria on totta niin meidän tulisi nähdä lajiutumisessa prosessi joka synnyttää (kehittää) uusia rakenteita niin kuin evoluutioteoria ennustaa.

 

OLEELLISET KYSYMYKSET

• Missä rajoissa lajiutuminen eli yhden lajin jakautuminen kahdeksi tai useammaksi tytärlajiksi on mahdollista?

• Mitä vaikutuksia on löydetyillä muuntelutekijöillä?

• Tuottaako muuntelutekijät uutta informaatiota (uusia rakenteita)?

Koska lajikäsite on epämääräinen ja luodulla lajilla viitataan perusryhmään niin selkeyden vuoksi käytän lajin ja tytärlajin sijaan jatkossa käsitteitä populaatio ja osapopulaatio.

 

MUUNTELUMEKANISMIT

• Sukupolvien saatossa eliö populaatioiden geenivarasto muuttuu. Tärkeimmät muuntelua aiheuttavat tekijät ovat mutaatio, valinta, rekombinaatio, isolaatio ja geneettinen ajautuminen.

• Ovatko tärkeimmät muuntelua aiheuttavat tekijät mutaatio, valinta ja rekombinaatio uusien rakenteiden (informaation) mekanismi? Tätä katsomme seuraavaksi.

 

MIKRO- JA MAKROEVOLUUTIO

Käsitepari mikro- ja makroevoluutio ovat hyödyllisiä kokonaiskuvan ymmärtämisen kannalta. On myös oleellisen tärkeää että kun käytetään näitä käsitteitä niin ne tulee määritellä tarkasti.

• Mikroevoluutio: Muuntelu olemassa olevien rakennetuntomerkkien sisällä; määrällinen muutos jo olemassa olevissa elimissä, rakenteissa tai rakennesuunnitelmissa.

• Makroevoluutio: Täysin uusien elimien, rakenteiden ja rakennesuunnitelmien synty ja niihin liittyvä kvalitatiivisesti uusi geneettinen materiaali.

Mikro- ja makroevoluution välillä ei ole aste-ero vaan kvalitatiivinen ero. Tätä valottaa esimerkki: mikroevoluutioon kuuluu esimerkiksi eri koirarotujen syntyminen alkumuodosta – todennäköisesti sudesta. Makroevoluutiota olisi nisäkkäiden syntyminen liskoista ja yksinkertaisemmista eliöistä.

 

MUTAATIOT

Geneetikko tohtori Lee Spetner kirjoittaa: "Yhdenkään mutaation ei ole havaittu tuovan edes vähän tietoa genomiin.

Geenitutkija Robert Carter kirjoittaa: "Ei ole olemassa tunnettuja esimerkkejä tietoa hankkivien mutaatioiden tyypeistä, joita mittavat evoluutioprosessit edellyttävät. Itse asiassa näyttää siltä, että kaikki neoformisten mutaatioiden esimerkit (ylöspäin suuntautuneen evoluutiokehityksen pitkän aikavälin tarpeiden valossa) ovat poikkeuksia siitä, mitä tarvitaan, koska jokaisessa tuntemassani esimerkissä jotakin rikkoutuu."

Matti Leisola bioprosessitekniikan emeritusprofessori kirjassaan evoluutiouskon ihmemaassa: "Luonnossa esiintyy paljon mutaatioiden tuloksena syntyneitä muotoja. Omalla pihallani kasvaa yksi esimerkki – visakoivu. Muita esimerkkejä ovat kukkien värimuunnokset , albiinomuodot, sokeat luolakalat, nelilehtiset apilat ja tietysti ihmisen lukuisat perinnölliset sairaudet. Mutaatiojalostusta on käytetty jo kauan kasvien ja eläinten tuotantomäärien lisäämiseksi. Mutaatiojalostuksen tulokset ja luonnossa havaitut mutaatiot rajautuvat kuitenkin vain olemassa olevien ominaisuuksien muuntelun – mikroevoluution – alueelle.

Mikroevoluutiossa tapahtuu olemassa olevan ominaisuuden muuntelua. Mitään uutta informaatiota tai rakennetta ei sen tuloksena synny. Mikroevoluution seurauksena voi tietty ominaisuus korostua ja jäädä vallitsevaksi. Näin syntyy uusia lajeja populaation jakautuessa pieniin ryhmiin. Alaryhmässä on vain osa alkuperäisestä geenivarastosta. Sekä luonnossa havaittavalla että ihmisen ohjaamalla muuntelulla eli jalostuksella on tiukat rajat. Pitkälle jalostetut koirarodut ovat tästä esimerkki.

Makroevoluutiolla tarkoitetaan täysin uuden rakenteen tai ominaisuuden syntyä. Makroevoluutiosta luonnossa ei ole olemassa yhtään esimerkkiä. Teoreettisten laskelmien tai kokeellisten havaintojen perusteella voidaan todeta, että edes proteiinin perusrakenteen muuttaminen toisenlaiseksi ei onnistu mutaatioiden avulla."

 

VALINTA

Matti Leisola bioprosessitekniikan emeritusprofessori kirjassaan evoluutiouskon ihmemaassa:

– "Ensiksikään luonnonvalinta ei luo mitään uutta. Toiseksi esimerkit luonnonvalinnasta eivät tue valinnan luovaa osuutta evoluutiossa. Tapahtuuko luonnossa valintaa? Kyllä tapahtuu ja myös lajiutumista, kun populaatiot eriytyvät tai olosuhteet suosivat tietyn geeniyhdistelmän selviytymistä. Valinta tapahtuu kolmella eri tavalla.

1) Valinta voi tasapainottaa tietyn tilanteen pysyvyyttä poistamalla yksilöt, jotka pyrkivät muuttamaan tilannetta.

2) Valinta voi olla suuntaava, kun valintapaine suosii tietyn ominaisuuden vahvistumista.

3) Harvinainen hajottava valinta tapahtuu silloin, kun olosuhteet suosivat tietyn ominaisuuden ääripäitä.

Kokonaisuutena katsoen valinta toimii pääsääntöisesti tasapainottavana tekijänä. Suuntaavan valinnan tapauksessa populaation geenivarasto köyhtyy. Koskaan valinta ei ole synnyttänyt uutta geneettistä informaatiota."

 

REKOMBINAATIO

Rekombinaatiolla tarkoitetaan perimän uudelleen yhdistelyä eli sekoittumista suvullisessa lisääntymisessä. Tällaista sekoittumista tapahtuu kun meioosissa tapahtuu niin sanottua geenien vaihduntaa homologisten kromosomien kesken. Kun äidin ja isän kromosomit jakautuvat eri tavoin meioosissa sukusolujen kesken ja kun sukusolut hedelmöityksessä voivat yhdistyä erilaisina yhdistelminä.

Koska rekombinaatio ei periaatteessa tuo mitään uutta evoluutioprosessiin ei tämä evoluutiotekijä (mikroevoluutio) kerro mitään oleellista makroevoluution mekanismeista. Rekombinaatio ei synnytä uutta geneettistä materiaalia – koska se vain yhdistelee olemassa olevaa aineistoa ja sekoittaa olemassa olevia alleeleja.

Vertaus selventää asiaa. Korttipelissä syntyy aina uusia yhdistelmiä korttien sekoittamisen ja jakamisen seurauksena. Näin ei kuitenkaan synny uusia kortteja.

 

MUTAATIO – VALINTA – REKOMBINAATIO

Eivät edellä kuvatun perusteella synnytä uutta geneettistä materiaalia (informaatiota). Mutta ne ovat kuitenkin tekijöinä lajiutumisprosessissa. Miten ne vaikuttavat lajiutumiseen – siitä seuraavaksi.

 

LAJIUTUMISEN EDELLYTYKSET

• Lajiutuminen edellyttää eriytymistä ja isolaatiota. Eriytymisellä tarkoitetaan populaatioiden maantieteellistä eroa. Keksi populaatiota on geneettisesti isoloituneita kun niiden välillä ei tapahdu geenien vaihtoa. Tämä voi olla seurausta maantieteellisistä tai ekologisista tekijöistä. Kahden populaation välinen geenivirta katkeaa silloin kun ei tapahdu pariutumista.

• Lajiutuminen voi tapahtua kun lähtöpopulaatio jakautuu esimerkiksi maantieteellisesti niin että osapopulaatioiden muuttuminen erilaisiksi on mahdollista. Eriytyneissä populaatioissa voi silloin tapahtua mutaatioita sekä vallitsee erilaiset valintaolosuhteet ja esiintyy erilaisia rekombinaatioita. Tällä tavoin tytärpopulaatiot voivat erikoistua eri suuntiin ja lopulta muuttua erilleen. Jos näiden osapopulaatioiden muuttuminen etenee niin pitkälle että ne eivät enää myöhemmin taas yhteen joutuessaan kykene pariutumaan ja tuottamaan jälkeläisiä niin yleisen biologisen lajimääritelmän mukaan on yhdestä kantalajista syntynyt (lajiutunut) kaksi uutta tytärlajia. Toisin sanoen kantapopulaatiosta on muodostunut kaksi uutta osapopulaatiota.

 

KOKEELLISESTI TODISTETTU LAJIUTUMISTAPAHTUMA

• Etelä-Englannin raskasmetallien myrkyttämillä mailla syntyneet uudet kasvilajit ovat erityisen havainnollinen esimerkki uusien lajien (populaatioiden) synnystä. Raskasmetallien saastuttamilla kaivosalueilla maat ovat niin saastuneita että tuulen sinne tuomat siemenet eivät yleensä idä tai alkaessaan itää kuolevat nopeasti. Muutamat harvat yksilöt kykenevät kuitenkin kasvamaan ja lisääntymään. Niiden jälkeläisetkin kykenevät kasvamaan myrkytetyllä maalla.

• Geneettiset tutkimukset ovat osoittaneet että kuonakasassa kasvavat kasvit tuskin (tai ei ollenkaan) kykenevät risteytymään ympäristön myrkyttömillä alueilla olevien muotojen kanssa joista ne polveutuvat. Biologisen lajikriteerin mukaan on syntynyt uusia lajeja (populaatioita).

• Mitä tässä lajiutumisprosessissa tapahtuu? Miten populaation geenivarasto konkreettisesti muuttuu?

• Edellä mainittuja kaivosten kuonakasoissa kasvavia kasveja tutkittiin geneettisesti. Tutkimus antaa hyvän vastauksen yllä esitettyihin kysymyksiin. Taulukosta näemme mitä on tapahtunut (katso kuva). Huomaamme että kasvit jotka kasvavat myrkytetyllä maaperällä eivät ole saaneet mitään uusia ominaisuuksia. Kyky sietää myrkkyä oli niissä jo (taulukon vasen palsta A) valmiina ennen kuin ne joutuivat myrkytettyyn maaperään. Tämä näkyy taulukon keskimmäisestä palstasta jossa kerrotaan kuinka monella prosentilla normaalissa maaperässä kasvavista kasveista on myrkynsietokyky. Esimerkiksi 0,16% karvamesiheinän yksilöistä on myrkynsietokykyisiä myös silloin kun ne kasvavat myrkyttömässä maaperässä.  Taulukon oikea palsta kertoo mitkä lajit esiintyvät myrkytetyssä maaperässä (+).

• Myrkkyä kestävien muotojen osuus normaaleissa olosuhteissa on paljon suurempi kuin mutaationopeus joten myrkkytoleranssia voidaan pitää kyseisten kasvien luonnollisena muunteluna.

• Myrkynsietokyvyn periytyminen ja siihen liittyvä vähentynyt kyky risteytyä normaalissa maaperässä kasvavien yksilöiden kanssa on hinta äärimmäisestä erikoistumisesta. Normaalissa kasvupaikassa myrkkyä kestävä muoto on vähemmän elinkykyinen ja esiintyy siksi vain harvoin (maksimaalisesti 0,16% karvamesiheinän tapauksessa.) Myrkyllisessä maaperässä juuri tämä muoto on elinkykyisin.

• Myrkynsietokyky johtuu todennäköisesti siitä että mineraalisuolojen imeytyminen maaperästä on heikentynyt. Ei siis ole kyse evolutiivisesta kehittymisestä vaan rajoituksesta joka poikkeuksellisessa ympäristössä (myrkytetyssä maaperässä) osoittautuu edulliseksi.

 

LAJIUTUMISEN SEURAUKSIA

• Edellä kuvatussa lajiutumisprosessissa populaatiosta A eriytyy osapopulaatio jonka geenivarasto sisältää vain osan alkuperäisen kokonaisgeenivaraston alleelijoukosta.

• Esimerkiksi harvinaiset alleelit voivat kadota osapopulaatiosta. Parhaimmassa tapauksessa osapopulaatio sisältää saman määrän alleeleja kuin alkuperäinen populaatio.

• Eriytyneiden populaatioiden geenivarastot ovat alkuperäiseen populaatioon nähden yhä köyhempiä eli niissä on yhä rajoitetumpi määrä eri alleeleja. Siksi osapopulaation mahdollisten alleelikombinaatioiden määrä on huomattavasti vähäisempi kuin alkuperäisen populaation: rekombinaatiomahdollisuudet ovat pienentyneet.

• Tämä merkitsee että eriytyneillä populaatioilla (lajeilla) on vähäisempi muuntelumahdollisuus joka siis riippuu eri alleelien lukumäärästä ja mahdollisista alleeliyhdistelmistä.

• Tästä seuraa että ne voivat entistä huonommin sopeutua muuttuviin ympäristöolosuhteisiin – koska niiden sopeutumiskyky on heikentynyt.

• Köyhtyneen geenivaraston omaavilla populaatioilla (lajeilla) on huonompi mahdollisuus sopeutua ympäristön muutoksiin kuin rikkaan geenivaraston omaavilla alkuperäislajeilla. Ne ovat siksi suuremmassa vaarassa kuolla sukupuuttoon.

Hollantilainen eläintieteilijä Duyvene de Wit on kuvannut näitä tapahtumia osuvasti:

"Kun reunapopulaatio valmistautuu siirtymään uuteen elinympäristöön, se ei voi ottaa mukaansa kaikkia kantapopulaation geenejä vaan vain osan. Jokainen uusi rotu tai laji, joka eriytyy toisesta omaa siksi köyhemmän geenivaraston. Geenivaraston pieneneminen on se hinta, minkä jokainen rotu tai laji joutuu maksamaan etuoikeudesta olla olemassa.

Kun lajiutumisprosessi toistuu useasti peräkkäin, syntyy lopulta lajeja, joiden geenivarasto on niin köyhtynyt, että jo suhteellisen pienikin muutos ympäristöolosuhteissa riittää viemään sen sukupuuton partaalle. Ympäristöolosuhteisiin sopeutuminen, joka johtuu rekombinaatiomahdollisuuksien vähentymisestä, johtaa lopulta geneettiseen minimitilaan, jonka ylittämisen jälkeen eloonjääminen ei enää ole mahdollista. Äärimmilleen sopeutuneiden ja erikoistuneiden lajien ja rotujen traagisena kohtalona on väistämätön geneettinen kuolema". (Duyvene de Wit)

 

USEIN TOISTUVA LAJIUTUMINEN JOHTAA

• Geenivaraston köyhtyminen

• Muuntelukyvyn vähentyminen

• Heikentynyt mukautuminen ympäristön muutoksiin

• Lisääntynyt vaara kuolla sukupuuttoon

 

YHTEENVETO LAJIUTUMISESTA

• Isolaatiomekanismin syntyminen on välttämätön edellytys lajiutumiselle – mutta ei riittävä selitys makroevoluutiolle. Isolaation seurauksena olemassa oleva geneettinen potentiaali (geenivarasto) vain jakautuu useaan osaan. Sen seurauksena eliön perimässä ei oleellisesti muutu mikään. Uusien biologisten lajien syntyminen on mikroevolutiivinen tapahtuma.

• Esimerkit lajiutumisesta osoittavat, että pienissä reunapopulaatioissa uusi laji voi syntyä kromosomien uudelleen järjestymisen seurauksena. Tästä on seurauksena hedelmällisyyden heikkeneminen tai täydellinen steriliteetti meioosin epäsäännöllisyyden vuoksi.

• Alkuperäisen muuntelumahdollisuuden supistuessa syntyy erikoistuneita biologisia lajeja. Tämä ilmenee esimerkiksi siinä että alkuperäisen lajin – joka saattoi kasvaa hyvin monenlaisilla kasvupaikoilla (euryoikia), jälkeläiset pystyvät kasvamaan vain suhteellisen erikoistuneilla alueilla (stenoikia).

Lajiutuminen perustuu mahdollisuuksien menettämiselle – joten se voi tapahtua nopeastikin.

 

KUMPI SOPII PAREMMIN LAJIUTUMISEEN – LUOMINEN VAI KEHITYSOPPI?

Niin kuin edellä tutkitun valossa on käynyt ilmi – lajiutuminen jota havaitsemme luonnossa ei perustu uusien rakenteiden (informaation) syntymiseen/kehittymiseen vaan päinvastoin mahdollisuuksien menettämiselle. Geenivarastojen köyhtymiselle isolaation ja valinnan seurauksesta. Lajiutumisen seurauksena eliöiden perimässä ei oleellisesti muutu mikään. Osapopulaatio sisältää vain osan alkuperäisen kantapopulaation geenivarastosta. Osan joka parhaiten sopii kyseisiin olosuhteisiin.

• Lajiutuminen johtaa erikoistumiseen. Syntyneellä tytärlajilla (osapopulaatiolla) on lähes aina heikentynyt muuntelupotentiaali kantalajiin nähden.

• Geneettisen monimuotoisuuden aste on vähentynyt. Empiirinen tutkimus on osoittanut asian olevan näin (viittaa blogin esimerkkiin – kokeellisesti todistetusta lajiutumistapahtumasta).

• Jos ekstrapoloimme tältä pohjalta menneisyyteen – voimme päätellä että nykyisten lajien edeltäjillä oli suurempi muuntelupotentiaali kuin niiden jälkeläisillä. Toisin sanoen: lajiutumisen takana olevat tapahtumat viittaavat geneettisesti polyvalentteihin esi-isiin. Mitä kauempana nämä esi-isät ovat ajallisesti sitä useampia lajiutumistapahtumia täytyy olettaa tapahtuneeksi ja sitä suuremman on niiden perimän monimuotoisuuden (polyvalenssin) täytynyt olla. Tämä argumentaatioketju johtaa melkein väistämättä käsitykseen kompleksisesta eikä suinkaan primitiivisestä esi-isästä.

• Luomisnäkemyksen perusteella voidaan odottaa geneettisesti polyvalenttien (monimuotoisten) muotojen olemassaolo.

• Charles Darwin julkaisi vuonna 1859 uuden aikakauden aloittaneen kirjansa Lajien synty luonnollisen valinnan kautta. Charles oli periaatteessa oikeassa kirjansa otsikon suhteen.  Darwin oli oikeassa siinä että luonnollinen valinta synnyttää uusia lajeja. Eli Osapopulaatiot syntyvät luonnonvalinnan seurauksena. Sen sijaan hän teki täysin väärän johtopäätöksen tästä havaitsemastaan lajiutumisesta. Sillä lajiutumisprosessi on geneettisellä tasolla päinvastainen mitä hypoteettinen ”kehitys” mikrobeista mieheksi edellyttäisi. Darwinin havaitsema lajiutuminen voidaan omaksua vain luomisen näkökulmasta. Osapopulaatioiden syntyminen luonnollisen valinnan kautta edellyttää aina osapopulaatioita monimuotoisemman kantapopulaation (perusryhmän) olemassaolon jonka geenivarastosta osapopulaatio voi viedä vain osan mukanaan – kun se sopeutuu olosuhteisiin. Emme siis todellisuudessa näe edes lajiutumista vaan ainoastaan perusryhmien sisällä tapahtuvaa jakautumista useampiin populaatioihin.

• Emme enään näe nykyisissä biologisissa "lajeissa" alkuperäisten "luotujen lajien" monimuotoisuutta. Samoiten emme näe esimerkiksi enään chihuahuassa sitä monimuotoisuutta jonka sen esi-isä sudet omasivat ja joista jalostuksen kautta saatiin chihuahuat aikaiseksi (muutamassa sadassa vuodessa). Eli kun katsomme nykyistä luontoa niin näemme enään jo pitkälle erikoistuneita "osapopulaatioita" jotka eivät omaa sitä monimuotoisuutta joka niiden esi-isillä (kantapopulaatiolla) oli. Lajiutuminen on nimenomaan syönyt tämän monimuotoisuuden koska se tapahtuu sen kustannuksella.

• Eläinten muuttuminen tukee juuri sitä mitä odottaisimmekin Raamatun ilmoituksen pohjalta. Tästä huolimatta naturalistista evoluutioteoriaa opetetaan lapsillemme kouluissa biologian tunneilla vaikka se kuuluisi ideologiselta luonteeltaan ja kokeellisten tieteellisten havaintojen perusteella elämänkatsomustiedon tunneille. Tämä asia tulisi korjata mielestäni heti koulutusjärjestelmässämme sillä epätieteellistä naturalistista maailmankuvaa on jo aivopesty tarpeeksi lapsiin koulutusjärjestelmämme kautta.

 

LÄHTEET

Lähteenä olen käyttänyt Suomen ylivoimaisesti parasta biologian kirjaa "EVOLUUTIO KRIITTINEN ANALYYSI". 

• Prof. Dr. Siegfried Scherer, biologia, Baiersbronn  

• Dr. Reinhard Junkerbiologia, Baiersbronn

Suomeksi toimittanut:

• Prof. TkT Matti Leisolabiokemia, Espoo

Monet kohdat blogissa on suoraan "evoluutio kriittinen analyysi" kirjasta. Esimerkiksi kohta – "kokeellisesti todistettu lajiutumistapahtuma". Kyseessä ei siis ole omat aivoitukseni vaan biologian tutkijoiden tutkimukset.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu